Historia

Kaisankodilla on pitkät perinteet suomalaisessa kuntoutustyössä. Kaisa Kallio oli työtä pelkäämätön, urhea nainen, joka halusi huolehtia myös muiden ihmisten hyvinvoinnista. Poliitikko Kyösti Kallion puolisona ja myöhemmin presidentinrouvana hän näki aitiopaikalta itsenäisen Suomen syntymisen ja siihen liittyvät uhraukset. Kansalaislahjasäätiön keräämillä varoilla Kaisa Kallio pääsi auttamaan uupuneita lähimmäisiä ja olemaan mukana uraauurtavassa työssä.

Myös Backbyn kartanoa aiemmin isännöineen von Freymannin perheen arvot istuvat hyvin Kaisankodin nykyiseen toimintaan Hyvinvointikartano Kaisankotina.

Ratsutilasta herraskartanoksi

Pakankylässä jo 1500-luvulla olleet neljä tilaa yhdistettiin 1600-luvun puoliväliin mennessä yhdeksi tilaksi, josta vuosisadan lopulla tuli ratsutila. Backbyn kantatilan ensimmäinen tunnettu omistaja oli 1540-luvulla Erik Michelsson. Kartano siirtyi 1757 kihlakunnan kirjuri Anders Kurtènin omistukseen, jonka aikana nykyisen päärakennuksen vanhimmat osat lienee rakennettu. Nykyisellä paikallaan kartano oli ainakin jo 1860-luvulla. Pihapiirin punainen kavaljeerisiipi siirrettiin paikalle jo 1880-luvulla.

Kartano siirtyi vuonna 1918 insinööri ja liikemies Ernst Felix von Freymannin haltuun. Vuonna 1937-1938 saatettiin kartanon ulkoasu sen nykyiseen herraskartanotyyliin arkkitehti Jarl Eklundin suunnitelmien mukaan. Samalla rakennuksen eteläpäätyä pidennettiin.

Backbyn kartanoa ympäröi upea puistoalue, jossa kasvoi jopa viinirypäleitä. Hevosia oli parikymmentä ja karjaa varten oli peräti sadan lehmän harmaakivinavetta, jossa nykyään toimii Espoon Automuseo. Kartanolla oli myös seppä, joka työskenteli omassa pajassaan, maataloudesta vastasi pehtori, olipa tilalla oma voutikin ja tietysti koko joukko sisäköitä ja muuta palvelusväkeä. Kartanon pellot ulottuivat niin pitkälle kuin kotikukkulalta näki pohjoiseen, itään ja länteen, sillä maata oli yli 1000 hehtaaria.

Koska Ernst von Freymannin isä oli syntyjään baltti ja sellaisena Venäjän alamainen, oli Ernst kutsuttu vuonna 1916 Venäjän armeijaan. Hän pakeni kuitenkin vuotta myöhemmin takaisin Suomeen vallankumouksen alta. Kun Suomi teki 1944 rauhansopimuksen Neuvostoliiton kanssa, joutui von Freymannin perhe jättämään Suomen, sillä rauhanehtoihin kuului, että entiset Venäjän alamaiset tulisi palauttaa Venäjälle. Ernst von Freymann ja hänen vaimonsa Ebba Margareta de Pers et de Varmo, eivät enää palanneet Suomeen, vaan jäivät asumaan perheineen Saksan Lüneburgiin.

Kaisankoti syntyy kansalaiskeräyksestä

kalliot

Presidentinrouva Kaisa Kallio (28.5.1878 – 24.11.1954) syntyi ja eli, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa, Nivalassa. Hän oli talonemäntä ja kuuden lapsen äiti. Kun Kyösti Kallio valittiin presidentiksi vuonna 1937, muutti Kaisa Kallio presidentinlinnaan, Helsinkiin. Vuotta myöhemmin, Kaisa Kallion täyttäessä 60 vuotta, suoritettiin kansalaislahjakeräys, joka tuotti 375 000 mk. Kaisa Kallion kansalaislahjasäätiö sai alkunsa kun Kaisa Kallio halusi lahjallaan perustaa lepokodin naisille, jotka ”elämän vaikeuksista ja ruumiillisista sairauksista masentuneina tai henkisesti väsyneinä kaipasivat tervehtymistä ja sielunrauhaa”. Ensimmäinen Kaisankoti perustettiin vuonna 1950 Kauniaisiin. Kun Backbyn kartanon rakennukset ja sitä ympäröivät kuusi hehtaaria maata vuonna 1957 tulivat myyntiin, säätiö siirtyi uusiin tiloihin. Kartano avattiin uuteen käyttöönsä vuonna 1958 Kaisankotina.

kalliokuva

Kaisankoti on laajentunut monipuoliseksi kylpylä- ja hyvinvointipalveluja tuottavaksi kartanohotelliksi. Vuonna 1985 Kaisankodin yhteyteen rakennettiin uusia majoitustiloja, joiden valmistuttua myös miehet ovat saaneet nauttia Kaisankodin palveluista. Vuonna 1995 laajennettiin vielä sauna- ja hoitotiloja, vastataksemme vielä paremmin asiakkaittemme monipuolisia tarpeita.

Tänä päivänä hyvinvointikartano Kaisankodissa on 50 hotellihuonetta. Ravintolatilaa on yli 150 hengelle ja kokoustiloja yli 100 henkilölle. Kaisankoti tarjoaa tilojaan kokouksille, yritysten työhyvinvointi- ja virkistyspäiville sekä perhejuhlille. Saunat, uima-allas, poreallas sekä hemmottelu- ja fysikaaliset hoidot ovat kaikkien asiakkaittemme käytössä. Toiminnan pääpaino on edelleen ihmisten hyvinvoinnin lisääminen ja monipuolinen kuntoutus, Kaisa Kallion alkuperäisen tavoitteen mukaisesti. Nimemme on nykyisin Hyvinvointikartano Kaisankoti.

X