Kaikki hakevat turvaa ja turvallisuuden tunnetta itselleen edes joskus – myös ihmiset, jotka ovat aiheuttaneet turvattomuuden tunnetta toisille. Turvallisuuden tunteen tarpeellisuuden vuoksi voisi sanoa, että me ihmiset olemme kaikki samanlaisia.
Monille onkin tuttua se, että ihmisen perusturvallisuus alkaa muodostumaan varhaislapsuuden kokemuksista ja tulkinnoista. Se miten nälän, lämmön ja läheisyyden tarpeeseemme on vastattu on vahvistanut käsityksiämme itsestä ja toisista, sekä ympäröivän maailman turvallisuudesta. Myös nuoruudessa ja aikuisuudessa koetut tapahtumat, media ja vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa muovaavat käsityksiämme siitä, olemmeko turvassa.
Joskus ihminen voi kokea turvattomuuden tunnetta siksi, että asiat ovat levällään eikä ole mahdollista nähdä, kuinka ne ratkeavat. Jotkut saattavat tällöin pyrkiä hallitsemaan asioita yli omien voimien tai mahdollisuuksien. Sellainenkin voi kertoa turvallisuuden tunteen hakuisuudesta. Se, että jokin asia vaivaa voi edistää halua toimia asioiden edistämiseksi. Sinullakin voi olla halua myötävaikuttaa jonkun asian tapahtumiselle tai halua vaikuttaa, että jokin asia ei tapahtuisi.
Katseletko tänään maailmaa vaaleanpunaisten, mustien, harmaiden, pilkullisten, sirpaleisten vai kirjavien lasien kautta? Näetkö ympärilläsi mahdollisuuksia, uhkia, tylsyyttä vai kenties vääristyneitä ja outoja kuvia, joista ei oikein tahdo saada selkoa? Ihminen yleensä näkee sitä, mitä on tottunut näkemään. Ihminen katselee asioita tästä päivästä eteenpäin siten, kuin hän olettaa asioiden olevan ja tapahtuvan. Miten maailma sinulle näyttäytyy?
On tärkeää tunnistaa omia tapojaan ajatella ja tulkita maailmaa. Entä tunnistatko omia tapojasi toimia? Osa omaan ajatteluun ja toimintaan liittyvistä tottumuksista ja tavoista voivat olla hyviä ja toimivia, osa taas muuttamisen arvioisia.
Koska kaikkeen et voi kuitenkaan vaikuttaa, voit vaikuttaa ehkä yhteen asiaan — nimittäin siihen, mitä teet seuraavaksi. Tee seuraavaksi jotakin sellaista, jonka tiedät olevan hyödyllistä tai neutraalia ja joka ei ole vaaraksi kenellekään. Se voisi olla vaikkapa leivänmurujen siivoaminen pöydältä, puhelinlaskun maksaminen tai eri teelaatuihin tutustuminen. Sitten, kun olet tehnyt sen yhden asian, tee seuraava vastaava asia. Se voisi olla vaikkapa soittaminen mummolle, faijalle, äityliinille tai ukolle. Venyttely. Laulaminen. Tai lumen raaputtaminen ikkunasta.
Pohdittavaksi:
- Mitkä asiat ja teot saavat sinun ajatuksesi pois turvattomuuden tunteesta?
- Mitkä asiat ja teot tuovat sinulle turvaa?
- Voitko edistää muiden turvallisuuden tunnetta omalla toiminnallasi?
Satu