Odottavan aika on pitkä tai toimelias


Olen odottanut tänä keväänä lämpimän kevään tuloa enemmän, kuin aiempina vuosina. Odottaminen tuntuu pitkältä, jos ei ole toimelias odottavana aikana. Toiminta suuntaa huomiomme hetkeksi nykyhetkeen tulevan sijaan. Toiminta voi olla myös tavoitteellista tulevan tapahtuman odottamista.

Mitä sinä olet odottanut elämäsi aikana? Oletko odottanut bussia, koeviikkoa, päätöstä tuletko valituksi, myöhästelevää ystävää, puolison löytämistä, lasta, kissanpentua, alennusmyyntiä, työpaikkaa, ahdistuksen vähenemistä, kipujen lakkaamista, joukkoon kuulumista, hyväksyntää, katsetta, ystävällisiä sanoja, apua lampun vaihtamiseen, auton katsastusta, unelma-ammattia, enemmän vapaa-aikaa, lisää rahaa, isompaa asuntoa, matkaa, eläkettä tai lempisarjan uutta kautta? Mitä odotat nyt?

Odottaminen voi olla varautumista jonkun asian tuloon tai tapahtumiseen, toivomista, kaipaamista tai pelkoa. Odottaminen voi myös olla pysymistä jossakin paikassa ja pidättäytymistä muusta, kunnes jokin asia tapahtuu. Odottaminen on myös sitä, että on valmis jotakin käyttöä varten. (fi.wiktionary.org/wiki/odottaa)

 

Odottaessasi työpaikkaa, uutta ammattia tai eläkettä

Koska Kaisankodissa järjestämme ammatillista kuntoutusta, monelle voi olla ajankohtaista työpaikan tai sopivan alan löytäminen ja odotukset oman voinnin paranemisesta. Vaikka tämä voi kuulostaa tylyltä, sanoisin, että näitä asioita ei voi vain odottaa, vaan niiden eteen täytyy toimia. Nämä asiat yleensä eivät tipahda syliin tai kolkuta ovella. Oma vointi voi myös parantua sillä, että ryhtyy toimimaan. Sairaus ei välttämättä lakkaa olemasta tässä elämässä, mutta siitä huolimatta voit olla vapaa toimimaan niiden asioiden avulla, joita sinulla vielä on jäljellä elämässä. Kukaan ihminen ei myöskään voi puolestasi näitä asioita tehdä. Olet oman elämäsi Toimija.

Odottaessasi työpaikan tai ammatin löytymistä voit pyrkiä laajentamaan vaihtoehtoja sen sijaan, että pidät jotakin asiaa mahdottomana, tylsänä tai epäsopivana. Uusien näkökulmien pohtiminen nimittäin kasvattaa uusia hermoyhteyksiä aivoissasi. Opiskeleminen on myös aina hyödyksi aivoille, vaikka lopputulosta ei tietäisikään. Onneksi Suomessa on tarjolla monen tasoisia opintoja ja lyhytkursseja.

Oppimisvaikeudet eivät ole este opiskelulle. Oppimisvaikeuksissa täytyy vain huomioida riittävä aika, kertaus, omat oppimisen tavat ja säännölliset rutiinit. Jos olet tekemällä oppija, voit etsiä käytännönläheisen alan tai selvittää oppisopimuskoulutusmahdollisuutta. Muistathan myös sen, että hakiessasi opiskelemaan sinun ei tarvitse osata valmiiksi oppimaasi alaa. Sitä varten ihmiset opiskelevat, että he osaisivat jotakin sen jälkeen, kun ovat olleet opiskelemassa. Jonkin alan oppiminen ei myöskään automaattisesti vaadi hyviä arvosanoja, vaan heikommatkin arvosanat voivat riittää. Useimmiten ratkaisevaa voi olla asenne ja motivaatio uuden oppimiseen ja uusiin työtehtäviin.

Monet tuovat esille myös ongelmat tietokoneen käytössä. Ei hätää! Jos sinulla ei ole kokemusta tietokoneista, mutta sinulla on älypuhelin, opit käyttämään myös tietokonetta. Älypuhelin on kuin tietokone pienoiskoossa. Jos et halua käyttää tietokonetta fyysisten kipujen tai sormien kömpelyyden vuoksi on siihenkin olemassa ratkaisu: puheentallennus -ohjelmat kirjoittavat puheesi tekstiksi. Nämä ohjelmat ovat usein jo valmiina tietokoneellasi, jos se on noin alle 10 vuotta vanha. Odottaessasi työtä, ammattia tai eläkettä voit tutustua puheentallennus-ohjelmiin ja vaikkapa pyytää ohjausta niiden käytössä.

 

Satu

Jaa tämä artikkeli

Kaisa Kallion kansalaislahjasäätiö,
Kaisankoti
Bodomintie 37
02740 Espoo

050 57 20 830 tai
050 470 0319
toimisto(at)kaisankoti.fi

© Copyright 2019- Kaisa Kallion kansalaislahjasäätiö, Kaisankoti. Oikeudet muutoksiin pidätetään.